Turvallisuuspoliittisista syistä olen siirtynyt uuteen blogiin ja kirjoittamaan suomen kielellä.
Tämän blogin aiheena on kesäni Yhdysvalloissa. Kirjoitan tarinoita, kokemuksiani ja ajatuksiani kaikesta mahdollisesta: työharjoittelusta, matkustelusta, harrastuksista, biletyksestä, yllätyksistä... Koitan myös osoittaa ja pohtia suomalaisen ja amerikkalaisen kulttuurin eroja niin liike-elämässä kuin muutenkin. Toivottavasti blogistani on iloa lukijoille ja jaksatte silloin tällöin myös kommentoida tekstejäni.
Tällä hetkellä olen kotipaikkakunnallanni Kajaanissa odottamassa viisumin saamista ja nauttimassa Suomen kesästä (lämpötila 5C, sateista). Viisumiprosessi on kokonaisuudessaan ollut käynnissä jo huhtikuusta lähtien. Olen lähetellyt mitä moninaisempia ja yksityskohtaisempia dokumentteja yritykseen sekä konsulaattiin, ja edessä on vielä henkilökohtainen haastattelu. Lisäksi seuraan päivittäin lentolippujen hintakehitystä ja toivon, että kerkeän varata lippuni ennen kuin hinnat lähtevät nousuun. Alkuperäisenä tarkoituksena oli viettää 25-vuotissyntymäpäiväni New Yorkissa, mikä ei valitettavasti tule toteutumaan.
Kävijälaskuri
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogiarkisto
-
▼
2008
(19)
- ► heinäkuuta (3)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti