Jos kaikki sujuu tästä lähtien suunnitelmien mukaan, viikon päästä olen istunut parikymmentä minuuttia Finnairin lentokoneessa matkalla Lontooseen. Takana on internetin kautta hoidettu haastattelu, lomakkeiden täyttämistä, passikuvan hankinta, laskujen maksamista, FedEx:in paketin seurantaa... Edessä on vielä toinen haastattelu USA:n konsulaatissa Helsingissä, jonka jälkeen toivon saavani viisumin parissa päivässä. Ja sitten edessä onkin enää matka! Onnistuin saamaan vielä suhteellisen halvat lennot New Yorkiin, mutta joudun viettämään siellä yön ennen jatkolentoa Detroitiin.
Viimeiset viikot olen matkaillut kotimaassa. Kajaanissa viihdyin keskiviikkoon saakka, jolloin suuntasin kohti Jyväskylää vierailemaan ystäväni ja hänen uusien perheenjäsenentensä luona. Nyt olen Järvenpäässä tätini luona, ja päävastuussa ohjelmasta ovat olleet pienet serkkuni. Sääkin on ollut suotuista, aurinkoinen ja lämmin, joten pääsin kuin pääsinkin nauttimaan oikeasta Suomen kesästä! Ensi viikon vietän kiertolaisena Helsingissä eri kavereideni luona, ja koitan keretä näkemään mahdollisimman monia ihmisiä ennen lähtöpäivän koittoa.
Lomailu saa kyllä minun puolestani jo riittää. Odotan innolla, että pääsen ensi kertaa testaamaan yliopistossa opittuja tietoja ja taitoja oikeassa elämässä. Toivon, että tuleva työni on haastavaa ja monipuolista, mutta ei tietenkään liian stressaavaa. Tylsistyessäni aikaisemmissa töissäni - myyjänä ja mäkkärin kassalla - ajattelin, että onneksi koulutus takaa sen etteivät kyseiset hommat tule pysyvästi kuulumaan elämääni. Tärkeintä minulle työssäni on mahdollisuus kehittää itseäni, oppia uutta ja vaikuttaa asioihin. Laajemmin ajateltuna on kuitenkin tärkeää, että yhteiskunnasta löytyy myös ihmisiä, jotka tekevät mieluiten niin yksinkertaisia hommia ettei niitä pahemmin tarvitse pohtia työpäivän jälkeen. Meitä on siis moneksi, ja olisi hienoa jos jokainen voisi tehdä itselleen parhaiten sopivia hommia!
Keväisestä Pietarin reissusta innostuneena päätin mielikuvituksessani palata noihin arvokkaiden vanhojen rakennusten täyttämiin maisemiin lukemalla Leo Tolstoin Anna Kareninaa. Avasin pölyltä tuoksuvan kirjan varautuen ylipitkiin kuvauksiin ja kuiviin dialogeihin, mutta parinkymmenen sivun jälkeen olin koukussa. Pääsin ensimmäisen osan loppuun, ja aion ehdottomasti jatkaa tarinan seuraamista ensi syksyn pimeinä iltoina. Oli mukavaa lukea vaihteeksi oikeaa kaunokirjallisuutta prujujen, Hesarin, T&K - lehden ja muotilehtien lisäksi.