Ensimmaiset tyopaivat on nyt koettu, ja yhdella sanalla ilmaistuna voisin todeta etta mahtavaa! Harjoitteluohjelmani alkuaika koostuu suurimmalta osin tutustumisesta yrityksen eri tytaryhtoihin, toimintaan, tuotteisiin ja ihmisiin. Kyseessa on siis suurten ajoneuvojen runkoja ja valmiita pelastusajoneuvoja valmistava amerikkalainen porssiyhtio, jonka liikeidea perustuu massakustomointiin, tekniseen edellakavijyyteen seka laadukkaisiin tuotteisiin ja palveluihin. Yrityksella on yhteensa nelja tytaryhtiota, joilla on toimintaa neljassa eri osavaltiossa.
Heti ensialkuun paasin kierrokselle tehtaaseen seuraamaan kuinka ajoneuvojen runkoja ja koppeja valmistetaan ja kootaan. Koska jokainen ajoneuvo kustoimoidaan yksityiskohtia myoten kunkin asiakkaan vaatimusten mukaiseksi, tehdas muistuttaa lahinna tyopajaa, jossa eri valmistusvaiheissa olevat ajoneuvot kulkevat pisteelta toiselle. Toimistotilat sijaitsevat tehtaan valittomassa yhteydessa, ja minun tyopisteeni on eraan valmistusrakennuksen ylakerrassa.
Olen tuntenut itseni monta kertaa etuoikeutetuksi kuluneen viikon aikana, kun olen paassyt tapaamaan lukuisia yrityksen keskeisia henkiloita. He ovat kertoneet minulle yrityksen toiminnasta ja omasta tyonkuvastaan seka vastanneet kattavasti kysymyksiini, joita esitan jatkuvasti. Ensimmaisena tyopaivanani itse toimitusjohtaja vei minut lounaalle paikalliseen meksikolaiseen ravintolaan, ja sain kayttaa hanen tyohuonettaan silla valin kun omaa tyopistettani koottiin. Olen tavannut myos markkinoinnista ja rahoituksesta vastaavia henkiloita. Oma esimieheni vastaa strategisesta suunnittelusta, markkinointiviestinnasta ja brandinluonnista, joiden parissa tulen tyoskentelemaan harjoitteluni aikana.
Nyt on sunnuntai-ilta ja kaapissa koreilevat uudet tyovaatteet valmiina kohtaamaan huomisen haasteet, joihin kuuluu ajaminen laheiseen kaupunkiin tapaamaan erasta yhtion suurimmista sijoittajista. Pizzalahetti saapui juuri tuoksuvan paketin kera, joten minun on parasta lahtea ahmimaan!
Kävijälaskuri
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogiarkisto
-
▼
2008
(19)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (4)

1 kommentti:
Ohoh, kuulostaa siltä että pääset oikeasti tekemään töitä! Heh, saas nähdä milloin sitä itse pääsee tekemään alan hommia; näillä näkymin ei vielä pariin vuoteen :)
Ai joo, asennas wintoosaasi suomenkieliset näppisasetukset jotta saisit ääkköset toimimaan. Hophop!
Lähetä kommentti