
Pilvenpiirtajia

Auringonlasku

Jokiristeily

Laivan kannella
Vajaat kolme paivaa riittivat antamaan hyvan yleiskatsauksen kaupungista. Kiertelin keskustan tuntumassa sijaitsevassa Millenium Parkissa, jossa on suuri ulkoilmastadion, suihkulahteita seka muita mielenkiinnon kohteita. Ilmaiset kaupunkibussit olivat omiaan seka siirtymisiin etta nahtavyyksien katseluun. Lauantaiaamupaivan vietimme kierrellen Navy Pierissa, josta on oivallinen nakoala suurelle jarvelle. Keskustan shoppailu koostuu suurimmaksi osaksi Magnificent Mile – tien varrella olevista merkkikaupoista seka Water Tower – ostoskeskuksen ketjukaupoista. Lomailuun kuului luonnollisesti myos herkuttelu Cheesecake Factory – ravintolassa, jossa nimensa mukaisesti on loputon valikoima mita makeampia juustokakkuja.

Millenium Parkin konserttilava

Navy Pier

Suosikkipilvenpiirtajani
Uutukaisen juoksuharrastukseni paamaarana oli juosta puolimaraton ennen kotiinpaluuta. Olin ajoittanut harjoitteluni tahdaten elokuun lopussa olevaan tapahtumaan, mutta innostuinkin ottamaan osaa jo Chicagon keskustaan ja rantapuistoon sijoittuneeseen puolikkaaseen. Koska kyseessa oli myos kaverini ensimmainen puolimaraton, valmistauduimme, jannitimme ja spekuloimme yhdessa. Puoli seitsemalta sunnuntaiaamuna kaikki 12 000 juoksijaa asettautuivat lahtoviivalle tavoitteenaan juosta reilun 21 kilometrin pituinen lenkki. Saa oli ihanteellinen, aurinkoinen muttei liian kuuma, ja edellisillan italialinen pasta seka aamun kahvi ja rinkila osoittautuivat hyvaksi tankkaukseksi. Itse juoksu sujui rennosti suurtapahtuman tunnelmasta nauttien, enka vasynyt missaan vaiheessa. Loppuaikani oli 2:35:20. Vaikka tavoiteaikani ylittyi viidella minuutilla, olen tyytyvainen saavutukseeni, josta on hyva lahtea parantamaan tulevilla puolikkailla.

Mitalihuumaa

1 kommentti:
Kaisu tuossa vihjaisi, että olit paukauttaunu puolimaratonin, ja piti tulla onnittelemaan suorituksesta! Kuvasta päätellen juoksukeli on ollu tosiaan hieno, joten mikäs siinä hölkötellessä - onnittelut! :)
Lähetä kommentti